Siperianhuskymme

Näiltä sivuilta löydät kuvia koiristamme sekä niiden toiminnasta. Jokaiselle koiralle/pentueelle suunnittellaan omat sivut, joissa voi nähdä koirien sukutalut sekä kuvia koirista pentuiästä lähtien. Kuvan alla lyhyt (!) historia siperianhuskeista.

Suohpan

Siperianhuskien alkuperä voidaan jäljittää muinaisiin tšuktšien rekikoiriin Koillis-Siperiaan. Niiden on laajalti uskottu olevan lähtöisin yksinomaan rannikkotšuktši -heimoista Itä-Siperian niemimaasta, mutta on todisteita, että siperialaisia koiria on myös tuotu korjakkien ja kamtsadaalien heimoista. Viimeisimmät DNA -analyysit vahvistavat, että rotu on yksi maailman vanhimmista koiraroduista.

Muinaiset siperialaiset heimot, joiden kulttuuri on perustunut pitkän matkan rekikoiriin, kehittivät ja edistivät rotua. Siperianhuskien alkuperä ja kehitys alkoi luultavasti noin 2000 vuotta sitten alueen ankarissa olosuihteissa ja ilmastossa. Koirat silloin jalostettiin vetämään kevyttä lastia kohtuullisella vauhdilla uskomattomia matkoja, pienellä määrällä ruokaa. Siperianhuskyt ovat pienimpiä kaikista alkuasukkaiden rekikoirista.

Selviytyäkseen Tšuktšien täytyi matkustaa valtavia etäisyyksiä metsästysmaille. Useiden sukupolvien ajan jalostus mahdollisti parhaimpien työkoirien kehittymisen. Nämä koirat tuli olla tarpeeksi mukautuvaisia, koska niiden oli kyettävä toimimaan ryhmässä, raskaassa vetotyössä sekä hankalassa maastossa. Niiden täytyi myös olla kestäviä ja innokkaita työläisiä, ja omata tarpeeksi järkeä sekä omistautumista tehtävälleen pitää reki ajolinjalla. Pienen koonsa takia koiria tarvittiin vetoryhmään jopa 20 kappaletta, jotta metsästäjän kuormaa pystyttiin kuljettamaan tehokkaasti. Epäilemättä yksi koiran tärkeimmistä luonteenpiirteistä oli sen vaisto tehdä yhteistyötä.

Tšuktšikit pitivät koiriaan usein sisällä kodeissaan seurana heidän lapsilleen, eikä epäsosiaalisia koiria suvaittu. Tämä tapa antaa selityksen Siperianhuskien hellälle persoonallisuudelle sekä kiltille luonteelle. Koiria ei tarkoitettu vahtikoiriksi, ja ne yksilöt jotka olivat luonnollisesti ystävällisiä kaikille, pidettiin lähellä perhettä. Koirat saivat olla sisällä ja nukkua ihmisten kanssa kylmän sään aikana. Tšuktši naiset kasvattivat koiranpennut, pitäen vain lupaavimmat yksilöt. Suurin osa uroksista kastroitiin ja vain valioluokan urokset saivat liikkua vapaasti ja lisääntyä halutessaan, näin varmistettiin että ainostaan parhaimat yksilöt jatkoivat rotua.

Tšuktšikit arvostivat koiriaan suuresti. He ajoivat usein kilpaa, ja kauppasivat koiria keskenään venäläisessä Markovon kylässä järjestetyillä markkinoilla, Anadyr-joen varrella. Tšuktši-heimon eristäytyneisyys muusta maailmasta, sekä heidän oma elämäntyylinsä varmistivat sen, että heimon elämäntapa säilyi käytännössä muuttumattomana aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Tällöin venäläinen turkiskauppa alkoi vaikuttaa rotuun, joka tunnettiin siperianhuskyna. Venäläisten omat rekikoirat olivat erittäin kilpailukykyisiä sekä nopeita, ja Tšuktšikit kävivät myös koirista kauppaa heidän kanssaan. Tšuktšikit luultavasti käyttivät venäläisten koiria tuomaan lisää nopeutta heidän muuten monipuolisille sekä älykkäille vetokoirilleen. 1800-luvun loppuun mennessä siperianhuskysta oli kehittynyt vahva rotu, joka oli jalostettu taittamaan vaihtelevassa maastossa pitkiä etäisyyksiä, nyt myös nopeasti.

Vuonna 1908 venäläinen turkiskauppias Goosak matkusti Nomeen, Alaskaan, mukanaan yhdeksän siperianhuskya (joista käytettiin silloin nimitystä siperian susikoira), osallistuakseen vuoden 1909 All-Alaska Sweepstakes (AAS) kilpailuun. Kilpailu järjestettiin alkukeväästä, ja siihen osallistujien tuli matkustaa 657 kilometriä koiravaljakoilla Nomesta Candleen ja takaisin. Kaikkien hämmästykseksi Goosak sijoittui pienikokoisten koiriensa kanssa kolmanneksi. Skottilaista Fox Maule Ramsayta näiden koirien sijoitus inspiroi niin paljon, että hän päätyi tuomaan ensimmäisen valikoidun siperianhusky-koiraryhmän Alaskaan jo saman vuoden aikana. Skottilaisen jaarlin poika Ramsay oli lähtenyt Alaskaan valvomaan perheen sijoituksia kultakaivoksilla. Haltioituneena koiravaljakkokilpailuiden jännityksestä sekä Goosakin pienistä ja nopeista koirista, Ramsay vuokrasi kuunarin, ja matkusti Markovoon. Sieltä Ramsay valitsi 70 markkinoiden parasta koiraa, mahdollisesti sekä venäläisiltä että Tšuktšiki kauppiailta.

Vuoden 1910 All-Alaska Sweepstakes kilpailun tulokset olivat merkittäviä. Ramsayn kolme koiravaljakkoryhmää sijoittuivat ensimmäiseksi, toiseksi ja neljänneksi, tehden ennätyksen, jota ei ole vielä koskaan rikottu.

Historialliset lähteet kertovat, että Tšuktšikit sekä muut heimot olivat jo vuosisatojen ajan matkustaneet koirineen Beringinsalmen ylitse Alaskaan, käydäkseen kauppaa eskimo-serkkujensa kanssa. Ensimmäiset ihmiset sekä koirat löysivätkin Amerikkaan juuri Beringinsalmen maasillan kautta. Nyt siperiankoirien saapuminen Alaskaan kuitenkin merkittiin virallisesti. Fox Maule Ramsayn 70 Alaskaan tuomaa koiraa sekä muutama muu yksilö muodostavat perustan tämänpäivän siperianhuskeille. Nämä muutamat muut yksilöt tuotiin Anadyr-joelta ja sen ympäröimiltä alueilta seuraavan kahden vuosikymmenen aikana. Koiria käytettiin rekikoirina kultaryntäyksessä, mutta erityisesti All-Alaska Sweepstakes kilpailussa. Pienempinä, nopeampina sekä kestävämpinä kuin alaskan omat 45-54 kiloiset eskimo-koirat, ne hallitsivat kilpailua välittömästi, ja menestys jatkui monia vuosia eteenpäin.

Sana ’husky’ tulee eskimo-sanan lyhenteestä eski. Pohjoiset koirat tunnettiin eski-koirina, mikä muuttui ajan kuluessa husky-koiraksi. Husky-nimitys käsitti kaikki kaksinkertaisturkkiset, pystykorvaiset koirat. Nimeä käytetään nykyisin myös termissa alaskanhusky, mikä on sekoitus malamut-koirista (Mahlemuit-eskimoheimon alkuperäiskoirat), sekä koirista joita tuotiin Alaskaan kultaryntäyksen aikana. Kysyntä rekikoirille oli niin suurta, että koirat jotka näyttivät edes kaukaisesti sopivilta tehtävään kidnapattiin, ja myytiin pohjoiseen. Näitä koiria olivat muun muassa bernhardilaiset, dobermannit, jahtikoirat sekä setterit. Susia on myös sekoitettu alaskanhuskeihin. Toisin kuin siperianhusky, alaskanhusky ei ole varsinainen rotu. Alaskanhusky määritellään ennemminkin sen mukaan, kuinka hyvin koira soveltuu sen käyttötarkoitukseen, eli todella tehokkaaksi rekikoiraksi, jonka toimintakyky on sen ulkoista olemusta tärkeämpi. Nykyään päätasolla kilpailevat alaskanhuskyt ovat todella kallisarvoisia, johtajakoirat voivat maksaa jopa 10 000 euroa. Toisaalta ne koirat jotka epäonnistuvat suoritustasollaan eivät ole juuri minkään arvoisia, ja päätyvät usein lopetettavaksi.

Nuori norjalainen kalastajasta alaskan kullankaivajaksi siirtynyt Leonard Seppälä, alkoi työnantajansa pyynnöstä kouluttamaan rekikoiraryhmää siperianhusky-nartuista sekä pennuista vuoden 1914 All-Alaska Sweepstakes-kilpailuun. Kehnon ensimmäisen vuoden jälkeen Seppälä hallitsi kisoja, voittaen kolmena seuraavana vuonna perkkäin. Kun Ramsay jätti Klondiken kultakaivannot, hän myi kaikki siperianhuskynsa Seppälälle, joka myöhemmin sai tunnustuksen kaikkien aikojen parhaimpana koiravaljakon ajajana. Vuonna 1925 Seppälä oli avainhenkilö vastalääkkeen kiireellisessä viennissä koiravaljakoilla vuoroittain Nenanasta kurkkumätä-epidemian riivaamaan Nomeen, huonon sään estäessä kaikki muut kuljetuskeinot. Seppälä lähti liikkeelle Nomesta, ja matkusti valjakoillaan 275 kilometriä, kunnes saavutti elintärkeää seerumia kuljettaneen valjakon. Hän oli valjakonsa kanssa taittanut sinä päivänä 70 kilometrin matkan, mutta kääntyi vielä ajamaan matkan takaisin kohti Nomeen karmeissa olosuhteissa. Seppälän uskalias retki toi hänelle sekä siperianhuskeilleen kansainvälistä tunnustusta, sekä pelasti Nomen kaupungin.

Leonard Seppälä tutustutti muut Yhdysvallat siperianhuskeihin. Vuonna 1926 hän kiersi Yhdysvaltoja kahden koiravaljakon kanssa, aloittaen mielettömän kiinnostuksen sekä koiria että rekiajokilpailua kohtaan, erityisesti Uuden-Englannin osavaltioissa. Hänen koiransa voittivat jokaisen kisan, ja huskien kauneus, vauhti sekä temperamentti kiehtoi amerikkalaisia valjakko-kilpailun harrastajia. Seppälä perusti Maineen Elizabeth Rickerin kanssa Siperianhuskien kennelin, ja näin rodun leviäminen alkoi.

Koirien maahantuonti Siperiasta osottautui hyvin tärkeäksi rodun selviytymisen kannalta. 1900-luvun alussa Venäjän monarkia kumottiin, ja vallan otti kommunistinen hallistus, joka eliminoi Venäjältä niin sanotut "eliittiset piirteet". 1930-luvulle mennessä kommunistiset voimat tavoittivat Koillis-Siperian, isorokko mukanaan. Koska tšuktši-koirat olivat erittäin arvostettuja sekä haluttuja tšuktšikien parissa, parhaiden koirien omistajat sekä kasvattajat olivat saavuttaneet heimon piirissä korkean aseman ja vaurautta. Nämä ihmiset koirineen nähtiin haittana uudelle hallitukselle ja sen linjoille, ja suurin osa heistä eliminoitiin. Muutaman vuoden sisällä tšuktši-koirat katosivat alueelta, ja ne korvattiin suuremmilla koirilla, joiden arveltiin olevan tehokkaampia odotetun turkin kaupankäynnin laajenemisen kannalta.

Viimeiset siperianhuskyt vietiin maasta 1930-luvulla, jonka aikana Venäjän hallitus sulki Siperian rajat. Samana vuonna siperianhusky sai tunnustuksen Amerikan Kennel-liitolta. Yhdeksän vuotta myöhemmin rotu rekisteröitiin ensimmäistä kertaa Kanadassa. Tämän päivän Siperianhuskyt ovat suurelta osin Siperiasta 1900-luvun alkupuolella tuotujen koirien sekä Leonahrd Seppälän koirien jälkeläisiä.

Suomessa ensimmäinen Siperianhusky rekisteröitiin vuonna 1965, josta tuli myöhemmin Suomen muotovalio. Vuotta myöhemmin seurasi kaski muuta koiraa, joista toinen oli astutettu juuri ennen sen tuontia Yhdysvalloista. Vuonna 1967 koiria rekisteröitiin 13 kappaletta, ja omistajia oli nyt tarpeeksi Suomen Siperianhusky-yhdistyksen perustamiseksi. Koiravaljakko-kilpailut seurasivat, ja 80-luvulle tultaessa noin 300 Siperianhuskya rekisteröitiin vuosittain. 1990-luvun aikana rekikoira-ajeluista tuli suosittu aktiviteetti Lapin matkailijoille. Siperianhuskeja käytettiin Suomen matkailumainonnassa ja matkailijat odottivat näkevänsä niitä.

Siperianhuskeja käytetään edelleen monissa tehtävissä, ja niiden tulevaisuus näyttää valoisalta. Kaikenkaikkiaan siperianhuskyt ovat edelleen mukautuvaisia, kestäviä sekä hurmaavia koiria, joiden huumorintajun voi nähdä heidän veitikkamaisesti välkehtivissä silmissään. On mahtavaa saada kokea koirien valloittava persoonallisuus, sekä nähdä millaisella nautinnolla ja eleganssilla he leikkivät ja suorittavat työnsä. Ihailijat sekä matkailijat jotka ajavat heidän kanssaan, huomaavat pian olevansa riippuvaisia! Pitäkää varanne!