Perinnevaate projektissamme v.2000 Annamari Rytkösen, Lapin yliopiston ja kyläläistemme kanssa saatiin aikaan noin 30 perinnevaatepukua työntekiöillemme. Nämä käsintehdyt vaatteet ommeltiin myös suurilta osin kylän käsinkudotuista kankaista.

Kiitoksia kaikille niille, jotka tekivät tämän mahdolliseksi, mm. Katri Piittisjärvi, joka kutoi lähes 100m kankaita, sekä Marketta Näsi, Asta Krupula ja Sylvi Mölläri, jotka ompelivat ahkerasti iltamyöhään, myös kaikille mukana ollut kylälaiset ja talkoolaiset, ja erityisesti Annamari, joka piti kaikki langat käsissä!

Tässä muutama kuva ja teksti Annamarilta.

PERÄPOHJOLASSA 1800- LUVULLA

Korvalan ohjelmapalvelu-vaatteiden esittely kertomuksin

Tämä luku esittelee kulttuurihistoriallisten seikkojen valintoja, joiden perusteella ohjelmapalvelun eri työtehtävien vaatetus on rakentunut. Samalla teksti avaa Korvalassa kävijöille vaatetuksen taustaa ja elämää 1800- luvulla. Piirrokset ja kuvat kertovat konkreettisesti puolestaan miltä vaatteet näyttävät. Tekstin kirjoitin ensimmäistä kertaa Korvalassa 30.10. 2000 ollutta kylätapahtumaa varten. Teksti jaettiin ohjelmapalveluun osallistuville työntekijöille ja bussioppaille. He saivat tietoa työvaatteisiinsa liittyvistä taustoista, ja tarinoiden avulla he pystyivät vastaamaan vieraiden kysymyksiin. Varsinkin oppaat pystyivät parhaiten kielitaitoisina välittämään vieraille vaatteisiin liittyvää tietoa. Teksti on hioutunut matkan varrella.

Lähteet: Kaukonen 1985, Sihvo 1983, Lehtinen & Sihvo 1984, Sirelius 1990, Kopisto & Sihvo 1993, Paritaskut ja punapaita 1997, Pylkkänen 1982, Raito 1996/ Rahikainen ja paikallisten museoiden Pöykkölän kotiseutumuseon ja Lapin maakuntamuseon materiaaleista, Vahtola 1983 (Katso lähdeluettelo)

Yleistä

Ohjelmapalveluiden puvustus tarjoaa osanottajilleen historiallisen aikamatkan 1800- luvulle, joka oli kansainvälisesti sekä paikallisesti mittavaa kehityksen aikaa. Suomi sai autonomian 1809. Suomessa kansallinen herääminen oli voimakasta, teollistuminen toi lisää vöyräyttä ja kansan sivistämiseksi perustettiin koululaitos. Suomalaisia kannustettiin suosimaan kotona valmistettua, kuten esimerkiksi kotona kudottuja kankaita. Peräpohjolassa vöyräyttä toi kalastus, metsästys ja metsätalous. Suomen kieli voimistui virallisena kielenä, esimerkiksi 1860- luvun Sodankylän perunkirjat olivat kirjoitettu jo suomeksi.

BUSSIOPPAAT

Vuoden 1793 pitäjänkokouksissa asetettiin ylellisyysasetus, joka määräsi rahvaan pukeutumista. Ruotsin ja Venäjän tuontikankaiden kuten silkin, veran ja muiden ylellisten säätyläisten käyttämien materiaalien käyttöä rahvaan parissa pyrittiin rajoittamaan. Kylien miehet puolustivat naisten silkkisten tykkimyssyjen käyttöä, ja hankkivat markkinamatkoiltaan kauniit kolmen lampaan arvoiset tykkimyssyt. Tykkimyssyt pysyivät rahvaan käytössä 1800-luvun puoliväliin asti. Ylellisyysasetus oli voimassa vain kolme vuotta, ja Peräpohjolassa varsinkin Tornion seudulla nähtiin menestyksekkään kaupankäynnin seurauksena emäntiä mitä komeimmissa asuissa. Ruotsista tuotettu sininen verka palasi käyttöön. Pohjoisessa kulkivat venäläiset kauppiaat, joilla oli laukuissaan värikkäitä puuvillakarttuuneita (painetut puuvillakankaat), silkkejä, kamlottia (kamelinkarvasta valmistettua kaksiniitistä villakangasta) ja sarkaa.

Perunkirjojen mukaan naisilla oli vähintään yksi silkkinen kirkkohuivi. Vöyräimmät hankkivat useita huiveja sopien eri kirkkopyhien väritykseen. Juhlaesiliinaa varten hankittiin ruusukuviollista puuvillakarttuunia. 1800- luvun edetessä ruotsalaista verkaa ja valmiiksi kirjottuja tykkimyssykankaita alkoi saada Suomesta. Euroopassa oli 1700-luvulla juhlavärinä käytetty punaista, ja väri omaksuttiin myös suomalaiseen juhlaan, kirkkopyhiin kuten jouluunkin. Rovaniemeltä on löydetty kansallismuseon kokoelmiin raidallinen puolivillainen hamekangas 1700- luvulta, jossa vihreät ja punaiset sävyt vuorottelevat. Rovaniemen kansallispuku on saanut kankaasta vaikutteensa. Kotikutoisiin hameisiin raitamallit omaksuttiin ostokalminkeista (raitaisista pomsivillakankaista). Torniolaisessa Pirttikuvassa 1800- luvun alusta, naisten hameenhelmat ulottuvat puolisääreen ja kuvan neitonen on solminut huivinsa eteen ruususolmulla. Onpa lähteissä mainintoja siitäkin, miten ulkolaiset matkailijat kummastelivat vaatteiden suhteiden rumuutta, poikkeavuutta verrattuna eurooppalaiseen pukeutumiseen.

Naisten kimonohihaiset nutut ts. röijyt omaksuttiin 1700- luvun säätyläisten pukeutumistyylistä - avarretut pääntiet ja kapeahkot hihat vastaavat muotia 1700 - luvun lopulla. Raitahameen kanssa käytettiin punaista nuttua tai röijyä. Pohjanmaalla tykkimyssyjä valmistettiin yksivärisistä villakankaista korvat peittävinä. Torniossa v.1802 perheet palasivat joulun jumalanpalveluksesta kauhtanatakit yllään. Juhlavärinen valkoinen tai harmaa takki sidottiin kiinni kangassuikaleella tai perinnevöillä. Perinnevyöt kudottiin pirtanauhatekniikalla ja viitelöimällä, päät palmikoitiin ja koristeltiin tupsuin.

Ylikiimingistä on taltioitu kansallismuseon kokoelmiin miehen vaakaraitainen puolivillainen (sidos valepomsia eli parkkumia) lyhyt paita eli bussarong, jota oli käytetty uutena pyhäisin ja myöhemmin talkootöissä. Miesten asuissa tummansininen ja ruskea olivat yleisiä värejä. Housut olivat sarkaa, yleensä etuluukulla varustetut ns. peltihousut. Ulkovaatetuksena käytettiin tummansinisestä tai harmaasta sarka- kankaasta valmistettuja kauhtanoita, viittamaisia takkeja, jotka ulottuivat puolisääreen asti, ja ne sitaistiin kiinni kangaskaitaleella, siten että, kangaskaitaleen päät riippuivat molemmilla sivuilla. Päähineenä miehillä on ollut punainen huopamyssy tai puikoilla neulottu myssy. Talvipäähineinä on ollut hillerireunaisia sarkapäällysteisiä karvalakkeja. Miesten vaatteita on säilynyt vähän museoihin asti, mutta Lapissa matkailleet esim. luonnontieteilijät piirsivät pohjoisen asukkaita. Piirrosten avulla voimme hiukan hahmottaa elämää ja vaatetusta 1700-1800- ajan Peräpohjolassa.

PUKIJAT JA KÄSITYÖMYYMÄLÄN HENKILÖKUNTA

Naisen asuksi säätyläisten tapaan alkoi vakiintua kaksiosainen yksivärinen nuttupuku 1850- puolivälissä. Hameet olivat muhkeita kellomaisia. Kalminkkivaikutteiset kotikutoiset raitahameet olivat vielä varsinkin vanhemman väen käytössä. Nuoret omaksuivat uusimmat pukeutumisen suuntaukset nopeammin. Puolivillaisiin hameisiin raitamallit kopiotiin kylän komeimmista taidonnäytteistä. Pukijoiden sekä myymäläapulaisten hamemalli on ideoitu Korvalan omasta tekstiilistä, jonka Hanna Nampa kutoi n. 1930- luvulla vanhoista villavaatteista uudelleen karstatuista ja kehrätyistä langoista. Punaista villaa oli vaikeaa saada. Lähin värjäämö sijaitsi siihen aikaan Oulussa.

Hameen helmat pitenivät 1700- luvun säärimitasta nilkkapituuteen ja hameen siluetti korosti vyötäröä. Esiliina ts. vyöllinen, vyöliina oli siveyden suoja ja suojeli kantajaansa “pahalta silmältä“ ja lisäksi esiliina oli kunniallisuuden mitta. Esiliinaa ei saanut myöskään paikata, koska silloin toiset naiset saattoivat houkutella paikatun esiliinan omistajan miehen. Ylikiimingissä 1835 syntynyt kertoja mainitsi, että “vyöllinen oli kaikilla kirkossa, arkena enimmäkseen emännillä“. Esiliina oli arvostettu pyhä- ja juhla-asun osa. Esiliinat olivat kotikutoisia puuvilla tai pellava, pystyraitaisia tai ostokankaisia esim. kuviollista karttuunia tai ohuita kuosiin kudottuja valkeita esiliinoja. Leveät esiliinat poimutettiin tai laskostettiin. Vyötärökaitaleena oli esim. värikäs pirtanauha tai essukankainen vyötärökaitale. Essun nauhat solmittiin kupeelle tai eteen.

Irtotaskut ommeltiin essun alle piiloon tai tehtiin koristeelliset irtotaskut hameen päälle. Peräpohjolan alueella on ollut tapana käyttää paritaskuja. Taskuissa kuljetettiin pikkutavaroita: mm. kukkaroa, linkkuveistä, kampaa, neularasiaa, jossa oli nuppineuloja kaulavaatteen ja koppamyssyn kiinnittämiseksi. Taskut kiinnitettiin vyötärölle sidottuun pirtanauhaan.

Naisten röijyjä kutsuttiin 1800- luvun puolivälissä väljäröijyiksi, yleensä selkäkappale oli yhdestä kappaleesta. Pukijoiden ja myymäläapulaisten röijymalli on saanut vaikutteensa Pöykkölän kotiseutumuseon kokoelmien röijyistä, jotka oletettavasti ovat 1800- luvun jälkipuoliskolta. Materiaaleiltaan ne olivat useimmiten villakangasta.

Tykkimyssyt jäivät pyhäkäytöstä pois kläninkipukujen yleistyessä. Tykkimyssyt puettiin sen sijaan vainajille tai kaunis kangas hyödynnettiin toiseen käyttötarkoitukseen: Kittilästä on maininta että tykkimyssy ratkottiin ja tehtiin siitä kukkaro. Huivit olivat yleisesti käytössä naisten päänsuojana. Naiset käyttivät kotonaankin huivia varsinkin vieraiden läsnäollessa ja ruokapöydässä. Isoja villashaaleja käytettiin päällysvaatteena. Kylmillä ilmoilla shaali suojasi pään ja ylävartalon. Shaalit olivat Pöykkölän kokoelmien mukaan usein värisävyiltään tummahkoja ja kangassidos oli toimikasta tai ripsiä.

ULKOTYÖNTEKIJÄT: ULKOTARJOILU JA PUKINPIRTIN ULKO-OHJELMA

Lammasnahka kuului piikojen ja renkien palkkaan, ja palkolliset omistivatkin yhden tai useamman lammasnahkaturkin. Sodankylän alueen perunkirjoissa 1820- 1870 on lähes kaikissa maininta lammasnahoista ja/tai turkeista. 1800- luvulla saran ja veran saannin helpottuessa turkki päällystettiin kankaalla, jolloin karvapuoli oli takin sisäpuolella. Talvipäähineet valmistettiin hillerin tai koirannahasta, joka päällystettiin sametilla tai veralla. Lakit oli valmistettu neljästä tai useammasta kaitaleesta. Lähdekirjallisuudesta löytyy mainintoja myös huppumaisista talvipäähineistä, karpuksista ja kapronikoista. Ne olivat kankaisia, tavallisimmin samettia.

Miehet käyttivät pitkävartisia yksipohjaisia kippurakärkisiä rasvanahkakenkiä, joiden sisään lahkeet puettiin. Hyvin rasvatut kengät pitivät kosteuden ulkopuolella. Poronnahkanutukkaat olivat ehdottoman parhaat pakkasjalkineet, joiden sisässä käytetyt kenkäheinät varmistivat jalkojen kuivana ja lämpimänä pysymisen. Naisilla oli käytössä yksipohjaiset lyhyehkövartiset paulakengät. 1800- luvun lopussa kaksipohjaiset kannalliset kengät sekä mustasta nahasta valmistetut saappaat ja pieksut yleistyivät naisten ja miesten jalkineina. Kemijärvellä sijaitsi useita taitavia suutareita, joiden käsissä parkkinahka taipui kippurakärkisiksi pieksuiksi. Rovaniemeltä ovat löytyneet kauniit kyläsuutarin tekemät kirkkorukkaset, jotka osoittavat nahka-alan osaamista tällä alueella.

1800- luvun lopulle siirryttäessä vaatteiden värit tummuivat. Harmaata, valkoista ja luonnonmustaa materiaalia oli saatavilla, ja mm. punaiseksi värjätty lanka hankittiin värjäämöistä. Sininen väri tuli muotiin, koska indigovärjäys yleistyi Suomessakin. Pohjois-Suomessa käsityötaidot alkoivat kehittyä. Aiemmin, kun ostokankaita oli ollut saatavilla, ei ollut tarvetta kutoa itse, ja näinollen käsityötaidotkaan eivät päässeet kehittymään. Taitavimpien tekijöiden välityksellä taidot ja vaikutteet siirtyivät eteenpäin - kauneimpia raitamalleja kopioitiin toisilta.

HEVOSMIEHET

Miesten päällystakiksi yleistyi kaprokki-takki. Säätyläismiesten muodista se siirtyi jo 1700- luvun lopulla varakkaiden Länsi-Suomalaisten talollisten käyttöön. 1800- loppupuolella kaprokki mainitaan hevosmiesten käytössä. Musta verka yleistyi 1800- luvun loppupuolelle tultaessa. Kaikilla ei ollut mahdollista hankkia mustaa verkaa: vielä 1850- luvulla miehet saattoivat lainata kirkon omistaman mustan verkatakin vihkiäisiä varten. Pitkillä kylmillä hevosmatkoilla kaupunkiin, markkinoille ja kirkkoon oli käytössä jopa 5m pitkä matkahuivi eli isännän vyö. Matkavyö kiedottiin takaa ja etukautta ympäri, jolloin se lämmitti keskivartaloa ja esti tuulen pääsemästä vaatteiden alle. Sarkakypärä suojasi pakkaselta kasvoja ja leukaa. Mustat nahkasaappaat yleistyivät 1800- luvun lopussa. Turkiksesta ommellut ajokinttaat suojasivat viimalta.

KOKKI JA KEITTIÖAPULAINEN

Kokin vaatetus 1800- luvulla sai vaikutteensa Ranskasta. Valkoinen takki oli kaksirivinen, hiilinapein napitettu. Housut olivat valkoiset, mustat tai mustavalkoruudulliset. Sen ajan kokin vaatetus ei poikkea juuri nykyisestä. Päähineet ovat myös noudattaneet samaa linjaa: korkein kokin päähine on ollut keittiömestarilla ja arvoasteikolla alemmilla apukokeilla on ollut matalampireunaiset baskerimaisemmat päähineet. Keittiöissä naiset käyttivät myssymäistä valkoista päähinettä tai huivia.

Korvalan kokki on saanut vaikutteensa perinteisestä kokin asusta, mutta ilmeeseen on vaikuttanut myös 1800-luvun kaksirivisten sotilastakkien napitus: kokin takin etumuksen rytmittää pienet ja isot metalliset napit. Keittiöväen ja salihenkilökunnan essut ovat kotikutoiset Korvalan salin henkeen raidoitetut. 1800- luvun alussa juhlaesiliinat olivat puhtaan valkoisia, mutta raidallisia essujakin käytettiin. Koska indigovärin käyttö oli vasta 1800- luvulla yleistymässä, siniset raidat olivat erityisen "arvokkaita".

Kokin apulaisella on yllään perinteinen valkoinen miesten paita 1800- luvulta. Henkselit ovat kotikutoiset ja tuovat nuorta iloa keittiöön samalla, kun täyttävät toista tehtäväänsä pitääkseen väljähköjä suoravyötäröisiä housuja ylhäällä.

SALIHENKILÖKUNTA

1890- luvun nainen pukeutui yksiväriseen kaksiosaiseen röijy tai nuttupukuun. Sitä kutsuttiin vanhoissa perunkirjoissa myös “klädning“ eli leninki- nimellä (kläninki). Pohjois- Suomessa kaksiosainen leninki säilyi pitkään 1900- luvun puolelle. Kotikutoiset kankaat yleistyivät, koska kudontataito kehittyi ja levisi. Materiaalien värivalikoima ei ollut suuri 1800- luvun lopussa. Silloin käytettiin etupäässä tummia värejä kuten mustaa, tumman ruskeaa, harmaata, pullonvihreää, mutta myös hiekanväriä. Korvalan salihenkilökunnan vaatteen väriksi valittiin pehmeänsävyinen pellavainen beige, joka sointuu kauniisti pirtin lämpimään henkeen.

Ompelukoneet tulivat käyttöön kiertäville kotiompelijoille ja räätäleille 1800- luvun loppupuolella. Muodikkaat mallit levisivät ompelijoiden ja räätälien mukana. Lapin maakuntamuseon vanhoissa valokuvissa sekä Pöykkölän museon kokoelmissa on esimerkkejä sen ajan käytetyistä vaatteiden leikkauksista. Tuona aikana naisten suosiossa on ollut viidestä kaistaleesta valmistettu pitkä hame, joka oli edestä kapealinjainen ja takaa poimutettu ja pitempi helmainen. Pukujen yläosat muuttuivat 1890- luvulla koristeellisimmiksi. Hihat olivat runsaita lampaanlapahihoja tai pussihihoja, joissa kyynärpään ja käsivarren osuus oli tiukahko. Yläosan etumus oli koristeltu laskoksin ja napein. Nappien alla oli hakas tai painonappikiinnitys. Usein yläosassa oli ohut puuvillavuori, jossa oli oma hakaskiinnityksensä. Pääntiet olivat peittäviä ja usein pystykauluksellisia. Juhlaan varten sonnustauduttiin puhtaisiin ja uusimpiin vaatteisiin, hartioille asetettiin kaunein ja kallein huivi, huivin väri valittiin sopien juhlapyhän kirkolliseen teemaan.

EMÄNTÄ

Tuon ajan ison talon emännät seurasivat vaatetuksessaan sen ajan muotivirtauksia. Varsinkin Oulun seudulla ja Tornionjokivarressa emännät pukeutuivat juhliin ylellisiin tafteihin ja silkkeihin. Pöykkölän kokoelmien ja Totto ry:n vanhojen valokuvien perusteella Rovaniemen seudun pukeutuminen oli vaatimattomampaa. Vaatteista löytyi toki koristeellisia yksityiskohtia, kuten pliseerauksia, laskoksia, pitsejä ja napituksia. Alueella kiersi ompelijoita ja räätäleitä, joilla oli mukanaan muotivaatteiden kaavoja. Emännän puvun malli sai vaikutteensa kemiläisestä leninkipuvusta, jossa yläosan helmaosa oli irrotettava ja kellotettu. Vaikutteita ompelija sai myös Rovaniemeläisiltä kauppiaiden rouvilta sekä vanhasta E. Järnefeltin maalauksesta: Mathilda Wreden muotokuva v. 1896. Tupukka-takki eli turkiksella vuoritettu verkapäällysteinen pitkä talvitakki sai vaikutteensa Tiaisen naapurikylän Niesin emännän päällysvaatteesta. Samettisomisteisen huppupäähineen ompelija valmisti tupukka-takkiin sopivaksi ja talven pakkasilla suojaavaksi. Turkismuhvin hän oli perinyt äidiltään, joka oli ostanut muhvin Vienan Karjalasta tulleelta laukkuryssältä.

ISÄNTÄ

Miehet teettivät räätälillään vähintään kerran elämässään tumman puvun. Kolmiosaiset puvut olivat tulleet Peräpohjolaankin jo 1800-luvun puolivälin jälkeen. Pyhäkäyttöön isäntä teetti mustasta verka-kankaasta itselleen sortuuttitakin eli kinttujakun, jonka malli juontuu asepuvun takista. Sortuuttia käytettiin 1850-luvun tietämillä vihkitakkina. Sodankylää myöten taitavat räätälit osasivat valmistaa mm. vaativan frakin. Korvalan isäntä tilasi räätäliltään liivin, puvun takin ja housut. Räätäli toi mukanaan kankaat, joista hän ompeli asiakkaalleen muutamassa viikossa mittatilauspuvun. Isännän juhlapaita valmistettiin perinteisen mallin mukaan, koristeltiin ompelein, ja solmion asemasta isäntä solmi kaulaansa rusetin. Hän ei seurannut yleistä paita ja solmiomuotia, vaan hän halusi tuoda juhlan sukuunsa kuuluvien perinteiden avulla.

©Annamari Rytkönen